Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkärissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkärissä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. lokakuuta 2014

Neuvolakäynti

Oli taas tullut aika käyttää kissat vuosittausella neuvolakäynnillä ja rokotuksilla :) Ekaa kertaa vein kaikki kolme kattia samaa aikaa lääkärille ja voin kertoo et melkosta raahaamista oli! Meidän kuljetusboksit on sen verran pieniä, ettei niihin voi laittaa kahta kissaa samaan vaan kaikille oli oma koppa. Emäntä sai hikipäässä punnertaa kopat autoon ja autosta lääkäriin :D

Automatka oli aika äänekäs, kun kaikilla oli jotain vastaväitettä matkasta :D Itse lääkärikäynti sujui kuitenkin hyvin :) Kaikki kissat antoivat tutkia itseään eivätkä inahtaneetkaan rokotusta :) Kaikilla kissoilla oli kuitenkin vähän hammaskiveä.. Tilanne ei ollut kuitenkaan hälyttävä ja ikenet olivat onneksi siistit. Nyt vaan seuraillaan ja seuraava tarkistus on viimeistään ensi vuonna rokotuksilla. Paitsi jos aikaisemmin tulee jotain yllättävää oiretta.

Hammaskivenpoistoon siis joutuu koko klaani jossain vaiheessa lähivuosina.. Mutta sen siitä saa, kun laiska emäntä ei ole harjannut kissojen hampaita! Voi voi.. Se kyllä taitaa olla aika yleinen toimenpide kissoilla.. Onkos muiden kissat joutuneet hammaskivenpoistoo? Parempi kai kuitenkin, että hammaskivi poistetaan ajoissa eikä se pääse aiheuttamaan syöpymiä tai muuta, jolloin hammas joudutaan poistamaan kokonaan.

Näillä mennään ja toivotaan, ettei lääkäriä tarvita ennen ensi vuoden neuvolakäyntiä :) Pahoittelut osan luvien huonosta kännykkälaadusta. Vastaanotolla yritin räpsiä edes joitain kuvia :D Kissat saivat myös jokainen oman "Minut on rokotettu"- kaulapannan, jossa on kulkunen :) Niitä oli jäänyt yli perjantaiselta kissojen rokotuspäivältä :) Pitihän sitä testata Iineksen kaulassa :) Onkos muilla rokotukset ajantasalla ja käyttekö vuosittain uusimassa vai harvemmin? 

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Passi ja hammasharja

Tänään oli Rockylla ohjelmassa lääkärireissu. Aiheena oli rokotus, nimittäin tulevaa Tallinnan näyttelyä varten piti ottaa rabies-rokote. Lisäksi Rocky sai oman passin! Vähän kyllä huvitti ajatus kissan omasta passista, mutta pakkohan se oli hankkia kun säädökset niin määrää :)

Vastaanotolla Rocky oli ensin vähän epäileväinen, mutta alkoi nopeasti haistella tutkimuspöytää. Ensin katsottiin sirulukijalla sirun paikkaa, joka pitää merkitä passiin. Kävi kuitenkin niin hassusti, että siru piippasi vähän joka puolella jopa kyljessä :D Ainakin löytyy helposti! Lisäksi tehtiin yleistarkastus, jossa Rocky todettiin terveeksi katiksi :) Lopuksi vielä rokotus kankkuun. Vähän Rocky yritti pyristellä vastaan, mutta piikki saatiin annettua :) Tietojen täyttäminen passiin kesti hetken aikaa, joten Rocky ehti tutkailla paikkoja ja hyppäsi jopa lattialle :D Välillä käytiin pyörähtämässä turvallisessa kuljetuskopassa :) Nappasin kuvankin, kun poika poseerasi niin hyvin tutkimuspöydällä. Luulen, että lääkärit ovat tottuneet omistajiin jotka ottavat kuvia lemmikeistään, koska tämä lääkäri ei hievahtanutkaan kun kuvasin Rockya :D

Nyt on Rockylla kaikki kunnossa Tallinnan reissua varten. Emännällä on vielä oma passi vaiheessa, mutta eiköhän se kohta saada kuntoon :)

torstai 13. helmikuuta 2014

Sairastupa osa 2

Tämä tauti on ollut hieman sitkeämpi tapaus, koska vasta nyt alkaa Iines tervehtyä. Eilen käytin Iinestä uudelleen lääkärissä, koska oksensi edelleen ainakin kerran päivässä ja syöminen oli tosi heikkoa. Rambo on onneksi jo parantunut :)

Itse arvelin, että antibiootti on syypää oksenteluun minkä myös lääkäri totesi. Vatsa on varmasti ärtynyt kahdesti päivässä annetusta antibiootista, koska ruoka ei ole juuri maistunut. Lääkäriltä saimme siunauksen lopettaa antibiootin, josko se rauhottaisi oksentelun ja ruokahalukin palaisi. Vastaanotolla Iinekselle annettiin myös kortisoni- ja pahoinvointilääke. Kortisoni lisää ruokahalua, jonka vuoksi sitä haluttiin kokeilla. Jos vieläkin silti oksentaa, otetaan kaikki labrat ja röntgenkuvat. Iines on ollut kyllä kiinnostunut ruuasta ja aina vähän maistelee, mutta määrät ovat olleet todella pieniä ja sekin vähä oksennettu :/ Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä, että oksentelu on loppunut :)

Ostin varalle lääkäriltä Hill's i/d märkäruokaa, joka on tarkoitettu juuri ruuansulatusongelmista kärsiville. Iines on ruokaa maistellut pieniä määriä, mutta myös tavallinen märkäruoka on hieman maistunut. Tämä erikoisruoka on korkeaenergistä ja hyvin sulavaa, joten pienetkin määrät syötyä ruokaa auttavat :) Tärkeintä on tietysti, että Iines söisi edes jotain. Ostin lääkäriltä myös Royal Caninin Gastro Intestinal- raksuja. Nämä myös tarkoitettu vatsavaivaisille :) Iines on tunnetusti melkoinen raksunarkkari, niin ajattelin niiden maistuvan ;) Ja itse asiassa juuri äsken Iines heräsi unilta ja söi ensin raksuja ja lisäksi vielä tavallista märkäruokaa (molempia märkäruokia vierekkäin tarjolla) ♥

Luulenpa siis, että tauti on vihdoin selätetty! Olisi varmaan selätetty nopeammin, jos olisin jättänyt ab:n pois aikaisemmin.. No pääasia, että edes nyt. Taas voin hehkuttaa tuota olemassa olevaa vakuutusta, sillä eilisestä visiitistä korvattiin 15€ vaikka ajattelin, että en saa varmaan mitään :) Tuo kyllä laskee kynnystä lähteä lääkärille :)

Yritän viikonlopun aikana saada vihdoin aikaseksi kirjoittaa Lahden näyttelyreissusta! Olis ihan kiva saada siitä postaus tehtyä ennen seuraavaa koitosta :D Meillä vaan läppärissä kuva on ihmeellisesti venyttynyt ja jotain muutakin häikkää, niin en ole sitä jaksanut paljon käyttää.. Pitäis varmaan viedä se jollekin korjaajalle. Kaikki tietokonenörtit voi kyllä ilmottautua :D Kyllä sitä pystyy onneksi jotenkin käyttämään :)



lauantai 8. helmikuuta 2014

Sairastupa

Meillä tosiaan tapahtumia on ollut Rockyn kastraation lisäksi. Tällä kertaa Iines ja Rambo ovat sairastaneet. Viime viikon sunnuntaina alkoi meillä tauti jylläämään ja Rambo oksensi ensimmäisenä. Iltapäivällä Iines oksensi kaksi kertaa ja ripuloi kerran. Ruoka ei kummallekaan tietty maistunut. Illan ja yön aikana oksennuksia tuli molemmilta vielä muutamia. Apteekit olivat tietysti menneet juuri kiinni, kun tajusin ettei kyse ole vaan yksittäisestä oksennuksesta. Ja kissojen lääkevarasto oli kovasti vailinainen, johtuen siitä että olin heittänyt vanhentuneet tuotteet pois, mutta en ollut ostanut uusia tilalle! Tyhmä minä.. Tästä opin, että pidän aina perusjutut kaapissa vaikkei olisi tarvetta moneen vuoteen!

Onneksi kuitenkin Rocky oli oireeton, söi ja leikki normaalisti. Iines ja Rambo alkoivat olla illalla jo aika väsähtäneitä. Ruiskulla annoin hieman vettä. Edes raksut eivät kelvanneet kaksikolle, mistä tietää että kaikki ei ole kunnossa. Aamulla sitten soittoa lekurille ja saatin onneksi aika aamupäivälle.

Olin aika huolissani varsinkin Rambosta, joka oli väsähtäneempi eikä jaksanut muuta kuin kököttää lattialla tai sängyllä. Rambollahan oli syksyllä vastaavia oireita ja tuolloin maksa-arvot olivat reilusti koholla. Iines oli hieman virkeämpi ja jopa joi aamulla kupista vettä, ruoka ei kuitenkaan maistunut. Rockylla ei vieläkään ollut mitään oireita. Ihmetteli vaan, kun leikkikaverit olivat niin väsyneitä :)

Lääkärillä Rambo tutkittiin ensin eikä päällepäin löytynyt mitään ihmeellistä. Lämpökin oli normaali. Otettiin kuitenkin labrat, koska viimeksi maksa-arvot olivat olleet niin huimat. Nyt arvot olivat onneksi ihan normaalit! Jes! Tulehdusarvot olivat hieman koholla. Rambo oli myös jonkin verran kuivunut, joten päädyttiin nesteyttämään nahan alle. Viimeksi nesteytettiin suoneen, joten oli iloinen yllätys kun ei tarvinnut monen tunnin nesteytystä. Rambo oli varmaan väsymyksestä johtuen tosi kiltisti ja antoi hienosti nesteyttää niskanahan alle. Sinne hujahtikin koko pussillinen Ringeriä eli puol litraa! Oli melkoinen patti niskassa tuon jälkeen :D Lisäksi sai antibiootin ja pahoinvointilääkkeen piikkinä.

Seuraavaksi olikin Iineksen vuoro. Lämpö oli Iinekselläkin normaali eikä ollut niin kuiva kuin Rambo. Koska oireet olivat samat molemmilla, ei Iinekseltä otettu ollenkaan labroja. Olin itse ajatellut, että varmaan näyttelystä tullut joku pöpö ja lääkäri oli samaa mieltä. Sanoin, että koska Rocky on nuorempi ja reissaa enemmän, niin sillä on parempi vastustuskyky. Niinpä tauti ei tullut sille vaan Iinekselle ja Rambolle. Lääkäri kuitenkin kysyi on sisaruksille tehty koskaan FIV ja FelV- testejä. Eihän niitä ole tehty.. Lääkärin ehdotti, että tehdään Rambon näytteestä pikatesti ja jos on negatiivinen, on todella epätodennäköistä, että Iineksellä olisi positiivinen. Siispä testi tehtiin ja se oli onneksi negatiivinen!! Huh! Sai muuten vähän jännittää, kun jäin yksin tutkimushuoneeseen odottamaan tuloksia. Iinekseltä ei siis otettu mitään labroja eikä tyttö suostunut nesteytykseenkään. Sen verran oli varmaan pirteämpi, että ymmärsi vastustaa.. Antibiootti ja pahoinvointilääke saatiin kuitenkin annettua pienen väännön jälkeen.

Kotiin viemisiksi saatiin ab-kuuri molemmille ja pahoinvointilääkettä. Ostin myös hieman toipilasruokaa sekä vatsaongelmaruokaa. Taas sain kiittää vakuutuksen olemassa oloa!! Parin sadan laskusta (Rambon osuus) jäi maksettavaa vain 60€ :) Iineksen osuus oli vain 30€ joten se jäi alle omavastuun.

Onneksi ostin sen Sturdin, niin ei tarvitse enää yleisiä häkkejä käyttää näyttelyissä:) Vaikka onhan nuo taudit vähän tuuristakin kiinni. Monet ovat varmasti käyneet näyttelyissä vuosi kausia eikä koskaan ole tullut mitään. Toivottavasti oli meillä eka ja vika kerta.

Illalla oksentelua ei ollut ja ruokakin hieman maistui. Seuraavana päivänä kuitenkin Rambo oksensi päivällä kaksi kertaa ja ripuloi illalla. Myös yöllä ja seuraavana aamuna tuli oksennus ja aamulla ripuli.. Toipilasruokaa sain kuitenkin ruiskulla annettua ja vettä myös. Tortaina molemmat olivat jo pirteämpiä. Tauti vaikutti selätetyltä, mutta illalla/yöllä Iines oksensi neljä kertaa.. Rambo oli kuitenkin jo oma itsensä.

Perjantai meni ok, mutta Iineksen syömiset olivat aika vähäisiä. Lääkkeet pysyivät kuitenkin sisällä ja vettä juotiin itse. Tänään on Iines taas vähän väsyneempi ja syöminen huonoa. Katsotaan nyt pitääkö maanantaina mennä taas lekurin juttusille.. Pitää yrittää vettä antaa ruiskulla.

Viimeksi Rambon tauti meni ohi heti lääkärikäynnin jälkeen, mutta nyt tätä on kestänyt kohta viikon. Toivottavasti Iineskin piristyisi pian :)

Ps. Lahden näyttelystä tulossa koostetta, kunhan jaksan avata läppärin, kun kuvat ovat koneella :)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Palliton poika

Meillä on ollut paljon tapahtumia viime aikoina, mutta aloitetaan helpoimmasta eli Rocky pääsi viimein leikkuupöydälle kastraation merkeissä. Leikkaus oli viime viikon tiistaina ja se meni hyvin :) Nyt oli siis tiedossa, että Rockylla on piilokives, joten siihen oli varauduttu myös lääkärin puolelta.

Leikkausaika oli puolilta päivin ja Rocky oli lääkärissä reilun tunnin. Ensin annettiin rauhoituspiikki, jonka jälkeen lähdin kotiin odottelemaan. Etukäteen jännäsin, että kuinka paljon masukarvoja ajellaan. Tämä kuitenkin voisi vaikuttaa tuleviin näyttelyilmoittautumisiin. Arvelin myös, että Rocky saisi kaulurin kaulaan. Hakiessani Rockyn huokaisin helpotuksesta, sillä piilokiveshaava oli odotettua pienempi eikä siinä ollut kuin yksi sulava ommel :) Karvoja ei myöskään oltu ajeltu kuin pieneltä alueelta jalkojen välistä. Mahakarvat oikeastaan peittävät koko karvattoman alueen :)

Rocky on toipunut leikkauksesta todella hyvin :) Saimme mukaan kaulurin, mutta sitä ei ole tarvinnut käyttää. Haava on pysynyt siistinä eikä Rocky ole siitä ihmeemmin kiinnostunut. Normaalit pesut vain tekee. Saimme myös kipulääkettä mukaan ja annoinkin sitä varmuuden vuoksi seuraavana aamuna, mutta tämän jälkeen en antanut, koska Rocky vaikutti kivuttomalta ja riehui entiseen malliin :)

Kyselin myös kasvattajan mielipidettä, mihin näyttelyyn voisimme seuraavaksi ilmoittautua. Päädyimme ilmoittautumaan alkuperäisen suunnitelman mukaan maaliskuun Salon näyttelyyn. Olemme paikalla lauantaina :) Luulen, että tässä ajassa karvat kasvavat ainakin osittain takaisin ennen näyttelyä. Myöskään haava ei ole enää tuore näyttelyyn mennessä. Rocky onkin Salossa ekaa kertaa nuorten luokassa :) Myös uusi Sturdi-näyttelyhäkki pääsee käyttöön :) Ostin sen Lahden näyttelystä Megaeläimen myyntipisteestä. Väriksi valikoitui pojalle sopiva sininen :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Rockyn kastraatioyritys

Tälle päivälle oli siis varattu aika Rockyn kastraatioon. Puolilta päivin saavuimme paikalle ja pääsimme eläinlääkärin pakeille. Hän alkoi tutkia Rockya ja varsinkin kiveksiä, jolloin kävi yllättäen ilmi, että toinen kives ei ole laskeutunut. Tai oikeastaan se on ollut laskeutuneena, mutta jossain vaiheessa vetäytynyt takaisin.. Että kiva kiva.. Kun käytin Rockya tehosterokotuksella, kivekset tutkittiin ja ne oli ok.. Tämä oli siis noin 2kk sitten. Lääkärin mukaan välillä nuorilla pennuilla kivekset vaeltelee ja tuntuu että ne ovat laskeutuneet, vaikka eivät olekaan. Koirilla piilokives on paljon yleisempää kuin kissoilla.

Lääkäri sanoi oikeastaan heti, että meille on varattu aika vaan normaaliin kastraatioon, joten tänään ei ehditä leikata. Tai olisi ehkä ehtinyt jossain välissä, mutta Rocky olisi pitänyt jättää koko päiväksi sinne odottamaan ja pääsisi kotiin vasta illalla.. Siispä päädyin varaamaan uuden ajan tammikuun loppuun, heti Lahden näyttelyn jälkeen.

Tuo lähestyvä näyttely myös vaikutti päätökseeni varata uusi aika, koska leikkausalueelta joudutaan ajamaan karvoja aika isolta alueelta.. Siis mahan puolelta. Lisäksi tähän isompaan haavaan tulee tikit ja saadaan kipulääkkeet kotiin ym. Kaikki tämä yhteensä kuulosti siltä, että parempi ottaa aikalisä ja varata uusi aika. Silloin voi olla varma, että henkilökunta on varautunut isompaan toimenpiteeseen.

Lahden näyttelyn lisäksi en ole vielä ilmoittautunut muihin näyttelyihin, joten heti sen jälkeen on varmasti hyvä mennä leikkaukseen. Seuraavat meitä kiinnostavat näytelmät ovat Salossa maaliskuun lopulla, joten Rockylle jää hyvin toipumisaikaa :) Lääkäri ei, enkä minäkään, osannut sanoa vaikuttaako karvojen ajelu vatsanpuolelta näyttelymenestykseen pentuluokassa.. Onko lukijoissa viisaampia? :) Lisäksi lääkäri sanoi, että kipulääkkeiden käyttö toimenpiteen jälkeen aiheuttaa karenssia näyttelyyn ainakin koirilla. Kissoista ei osannut sanoa varmasti. Sanoi, että koirilla tulee kai 1kk karenssia ennen kuin voi taas osallistua näyttelyyn.

Yhtä kaikki, tämänpäiväinen leikkaus jäi siis vain haaveeksi ja uusi yritys on 28.1. :) Rocky on onneksi onnellisen tietämätön omista kivesongelmistaan ja siitä aiheutuvista leikkausmuutoksista :)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Rambon lääkärireissu

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä heräsin kissan oksentamisääneen ja menin tietty heti katsomaan, kuka kissoista oksentaa. Se oli Rambo. Oksennus oli nestenäista ja vaaleanruskeaa. Vähän ajan päästä kuului taas oksennus ja Rambo oksensi jälleen. Yhteensä Rambo oksensi viisi kertaa. Aamulla viimeisen oksennuksen jälkeen piti alkaa miettimään voinko lähteä töihin vai pitääkö lähteä lääkäriin.

Rambon vointi meni aika nopeasti huonommaksi eikä se enää jaksanut muuta kuin maata olohuoneen matolla. Siispä soitin töihin ja eläinlääkäriin, josta saimme onneksi ajan jo aamupäivälle :) Vielä piti hälyttää sisko meille kuskiksi. Juotin Rambolle vettä ruiskulla muutamia millejä, mutta se siirtyi lempipesään nukkumaan, joten annoin sen levätä rauhassa.

Lopulta oli aika lähteä lääkäriin. Siellä jouduimme hieman odottamaan vuoroamme, mutta melko pian pääsimme lääkärin puheille. Rambo oli niin väsynyt, ettei vastustellut ollenkaan tutkimuksia ja lämmönmittaamista. Tämän jälkeen Rambo sai rauhotuspiikin ja siille laitettiin tippa, otettiin verikokeet ja röntgen. Lääkäri halusi varmistua, ettei suolessa ole mitään viesrasesinettä. Onneksi ei ollut. Ekana valmistuneista labrakokeista selvisi, että jonkinlainen tulehdus oli päällä ja verihiutalearvo oli myös hieman matala. Rambo jäi vastaanotolle nesteytykseen pariksi tunniksi, jolloin sai suoneen myös antibioottia, kortisonia ja pahoinvointilääkettä. Siskon kanssa lähdimme tyhjin käsin meille odottelemaan, että Rambon saisi hakea pois.

Kun soitto sitten tuli, lähdimme kuulemaan viimeiset tulokset ja hakemaan pojan kotiin :) Loput labrakokeet oli valmistuneet ja niissä oli maksa-arvot myös koholla. Kunnollista syytä lääkäri ei osannut sanoa tähän.. Saimme mukaan myös antibioottikuurin sekä pahoinvointilääkettä pariksi päiväksi. Lisäksi ostin vähän toipilasruokaa sekä suolistovaivoihin tarkoitettua märkäruokaa.

Kun pääsimme kotiin Rambo tuli heti kopasta ulos, mutta oli vielä hieman tokkurainen. Melko pian ruokakin jo maistui ja laitoin hieman toipilasruokaa esille. Se meni kaikki :) En kuitenkaan uskaltanut isoja määriä antaa kerralla ettei ala heti oksentaa.

Ilta meni ihan hyvin ja Rambo söi useaan kertaan pienen määrän ruokaa eikä oksenteluakaan ollut :) Seuraavana aamuna Rambo oli jo oma itsensä ja leikki Rockyn kanssa aika vauhdikkaasti. Lääkäri sanoi, että olisi hyvä kontrolloida noi maksa-arvot muutaman kuukauden päästä. Olin kyllä todella onnellinen, että kissoilla on vakuutukset, koska tässäkin tapauksessa sain vähän yli puolet loppusummasta vakuutusyhtiöltä takaisin! Ja meidän klinikalla on Tapiolan suorakorvaus palvelu, niin sain korvaksen heti! Ihanaa! :) Toivotaan nyt, että maksa-arvot pysyisivät jatkossa normaaleina!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

2v tarkastus ja hiukan ostomaniaa

Eilen olimme kissojen kanssa rokotusreissulla. Samalla saimme testata uutta Sturdibagiä :) Se olikin todella hyvä ostos! Todella kevyt kantaa ja kyydissä ollut Iineskin näytti tykkäävän :)

Itse lääkärikäynti meni ihan hyvin. Jouduimme kyllä odottamaan, kun lääkäri oli noin 15 min. myöhässä.. Tästä johtuen kissat olivat aika pelokkaita, kun viimein pääsimme vastaanotolle. Rokotukset meni kuitenkin ihan hyvin ja kisut ovat muutenkin ihan terveitä :)

Tänään kävin Mustissa ja Mirrissä täydentämässä hiekkavarastoa. Mukaan tarttui kuitenkin myös muuta mitä ei pitänyt :D Ostin ihanan pesän kissoille. Pesää voi pitää luolamaisena tai katon voi painaa lyttyyn ja pehmustetyynyn laittaa päälle, jolloin pesä on avoin. Rambo rakastaa luolamaisia pesiä. Niinpä ei kulunut aikaakaan, kun Rambo jo pötkötti uudessa pesässä :D Luulen, että tätä herraa ei paljon muualla tänään nähdä :D

Hiekaksi valitsin tällä kertaa Compact Care crystal blendiä. Olen kuullut tästä hiekasta paljon hyvää, joten oli aika testata sitä myös itse :) Tarkempaa raporttia voin laittaa myöhemmin :)

lauantai 17. marraskuuta 2012

Sirutus

Tänään viimein sain aikaiseksi viedä kissat sirutettavaksi. Nyt oli hyvä syy aktivoitua, koska paikallisella löytöeläintalolla oli tänään kissojen rokotus- ja sirutuspäivä :) Siellä siis ilman ajanvarausta eläinlääkäri rokotti ja sirutti kissoja. Meillähän rokotukset laitettiin juuri kuntoon, joten otin pelkät sirut. Ja nehän oli tosi halvat! Pelkkä sirutus oli 20€/kissa :D Pelkkä rokotus olisi ollut 30€ ja rokotus + sirutus 45€! Eli todellakin kannatti käydä :) En ole kyllä varma mitä sirutus normaalisti maksaa, luulisin että useamman kympin kuitenkin.

Iines ja Rambo käyttäytyivät tosi hyvin eivätkä ees huomanneet sirunlaittoa :D Molemmat saivat kehuja värityksestään ja Rambon pitkäselkäisyys ja -häntäisyys herätti myös ihastusta :)

Siruthan on hyvä olla ihan muutenkin, mutta nyt meille avautuu mahdollisuus osallistua muihinkin, kuin kotikissanäyttelyihin (olemme siis menossa ekaan näyttelyyn Nummelaan 9.12.). Emännällä on hirveä näyttelykuume ja nyt viimeinkin järjestetään kotikissanäyttely! Jos kissat eivät ole ihan paniikissa, niin saatamme käydä isommissakin näytelmissä ensi vuoden puolella mutta aika näyttää :)

maanantai 1. lokakuuta 2012

1v tarkastus

Tänään Rambo ja Iines kävivät eläinlääkärillä vuositarkastuksessa ja rokotuksessa. Oli muuten vähän eroa kantaa kahta aikuista kissaa kopeissaan, kun kahta 4kk:n ikäistä pentua :D Kissoja olen siis kantanut samaan aikaan vain silloin kun vietiin leikattavaksi :) Nyt oli herrasväki hieman kasvanut ja emäntä sai hiki (tai sade) otsalla kiikuttaa kahta koppaa autoon ja siitä lääkärille :)

Koko automatkan, joka on muutama kilometri, kuului enemmän tai vähemmän kovaa naukumista takapenkiltä. Varsinkin Iines aloitti huutokonsertin heti kun auto lähti liikkeelle :D Rambo yhtyi kuoroon hieman myöhemmin.. Kurvasimme lääkärin pihaan juuri ajoissa ja rynnimme sisään ettei sade hirveästi ehtisi kastella :D Pääsimme onneksi suoraan lääkärin pakeille, niin ei tarvinnu kissojen rääkyä siinä aulassa :)

Lääkäritäti otti ensin käsittelyyn Iineksen, joka oli selvästi peloissaan eikä halunnut tulla ulos kopasta. Liekö syynä muistot silmävaivojen takia tehdyistä käynneistä.. Pienellä suostuttelulla Iines tuli kuitenkin ulos ja lääkäri alkoi tutkimaan. Turkin pehmeys sai heti kehuja ja silmissäkään ei nyt näkynyt mitään. Hampaat ja korvat olivat myös siistit sekä sydänäänet normaalit, joskin nopeat :D Kaikin puolin siis terve katti! Sitten vuorossa oli rokotus, joka meni ihan heittämällä eikä Iines siihen reagoinut mitenkään. Tämän jälkeen pääsi takaisin oman kopan turvaan :)

Seuraavana vuorossa oli Rambo. Rambo tuli heti uteliaana pois kopasta ja haisteli pöytää kiinnostuneena :) Olis halunnut heti lattialle, joten jouduin ihan pitelemään paikallaan, että lääkäri sai tutkittua :D Rambo sai kehuja pitkistä viiksistä ja muutenkin koosta :) Hampaat ja korvat olivat siistit ja sydänäänet myös normaalit. Lääkärin mielestä Rambolla on kunnon lihansyöjän hampaat, mikä on sinänsä huvittavaa, että Rambo ei suostu syömään oikeastaan mitään raakaa lihaa. Ei edes jauhelihaa xD Iines taas söisi vaikka kuinka paljon :) Rokotus meni myös Rambolle kuin heittämällä ja niin poika pääsi omaan koppaan takaisin :)

Koko toimitus kesti alle 15 min, jonka jälkeen päästiin kotimatkalle. Matkaa säesti jälleen takapenkin kuoro :D Kotiin päästyään molemmat pyörivät hetken ympäri kämppää ja asettuivat sitten nukkumaan :D Rankka reissu <3

Kissaklaani (huomaa arvojärjestys!)

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Iineksen silmävaivat

Aikaisemmin kirjoittelinkin Iineksen silmän harmaudesta ja sameudesta. No pari viikkoa sitten,  (en ole jaksanut kirjottaa blogiin) :D Iineksen silmä oli taas harmaa ja tyttö piti sitä osittain kiinni. Soitto eläinlääkärille ja pääsimme samana päivänä (13. ja perjantai) ylimääräisinä vastaanotolle. Iines antoi hyvin tutkia silmää valolla ja mitata silmänpaineen. Tietysti ensin laitettiin puudutustippoja. Silmänpaine oli kipeässä silmässä alhaisempi kuin terveessä.. Ekalla kerralla saatiin pelkkiä antibioottitippoja, mutta nyt saatiin suun kautta tablettiantibiootti 10 pv ja kortisonitipat yhteensä n. 5vko.. Aluksi tippoja laitettiin 3 kertaa päivässä kaksi viikkoa ja sitten asteittain vähennetään kolme viikkoa.

Aluksi lääkitseminen oli melko työlästä, mutta ahkeran palkitsemisen johdosta Iines suostui koko ajan paremmin ottamaan lääkkeensä. Meillä homma toimi näin: Tabletin annossa kissa lattialla jalkojeni välissä kun olen puoliksi polvillani. Olen oikea kätinen, joten vasemmalla kädellä avattiin suuta ja oikealla työnnettiin tabletti mahdollisimman syvälle nieluun. Varsinkin aluksi Iines usein sai syljettyä tabletin pois, mutta sinnikkäästi tungin sitä aina vaan uudelleen ja odotin, että nielasee. Tämän jälkeen kissa edelleen jalkojen välissä ja päästä hyvin kiinni, jolloin pidän oikeassa kädellä tippapulloa ja tiputan tipat silmään. Sitten heti palkitseminen muutamalla raksulla :)

Päivä päivältä tämä sujui paremmin ja silmä parani hyvin :) Tällä hetkellä silmässä ei ole enää sameutta/harmautta eikä punoitusta. Koko antibioottikuurin ajan annoin Iinekselle maitohappobakteereita, ettei tulisi ripulia ja se tehosikin hyvin :) Käytössämme oli Aptus Tehobakt Pet -jauhe, jota sekotettiin ruokaan. Hyvin maistui ruoka tuosta huolimatta :)

Nyt tilanne siis näyttää ihan hyvältä. Eläinlääkäri epäili sitä mahdollisesti sarveiskalvon tulehdukseksi, mutta sanoi myös virustaudin olevan mahdollinen. Suun kautta antibiootti saatiin varalle, jos olisikin jokin yleisinfektio. Ota tuosta nyt sitten selvää :D Toivottavasti silmä pysyisi nyt kunnossa noiden järeämpien lääkkeiden ansiosta :)




tiistai 21. helmikuuta 2012

Selvittiin säikähdyksellä

Postaukseni tulee vähän jälkijunassa, kun meillä oli tietsikka rikki ni en päässy tänne kirjottelemaan. Iineksen kanssa siis käytiin viime viikon perjantaina eläinlääkärissä, kun toinen silmä vaikutti oudolle ja valon aralle. Selvisi, että silmässä oli pieni naarmu ja saimme varoiksi silmätipat. Silmä on nyt ollut normaali ja Iines on koko ajan syönyt ja leikkinyt ihan normaalisti :) Onneksi ei ollut mitään pahempaa..

Tämä oli nyt taas tällainen pelkkä tekstipostaus mut ens kerralla taas kuvia :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Silmävaivoja

Eilen illalla huomasin Iineksen vasemman silmän olevan jotenkin harmaampi kuin oikean. Vasen silmä myös heijasti valoa eri tavalla kuin oikea. Silmä ei rähmi eikä vaikuta kipeältä. Vaikuttaa kuitenkin olevan jonkin verran valolle arka. Tänään aamulla huomasin silmän olevan ehkä hieman punakampi kuin toisen.. Aamulla varasin lääkäriajan ja sain huomiseksi onneksi ajan :) Huomenna minulla on vapaa päivä, joten sain päiväajan :) Luultavasti siinä on jonkin sortin tulehdus, mutta ei sitä voi koskaan tietää mitä selviää :(

Iines on kuitenkin oma ihana itsensä: syö, juo, pissaa, kakkaa ja leikkii samaan tapaan kuin ennenkin :) Huomenna selviää mikä pikkuneidin silmää vaivaa.. Alitajuisesti sitä aina pelkää pahinta :(

tiistai 1. marraskuuta 2011

Turvotusta

Töistä tullessani huomasin, että Iineksen leikkaushaavaan oli ilmestynyt turvotusta. Se siis pullotti ihan kunnolla. Painelin sitä eikä se onneksi aristanut. Soitin kuitenkin varmuudeksi eläinlääkärille, kun leikkauksesta ei ole vielä viikkoakaan. Jos vaikka olisi tyrä tai joku.. No pääsimme ylimääräisinä viimeiselle ajalle eikä se onneksi ollut mitään vaarallista. Todennäköisesti on vaan kertynyt nestettä ihonalaiseen onteloon :) HUH!

Ehdin jo pelätä jopa uutta leikkausta :D Nyt vaan seurataan massun turvotusta päivittäin ja sen pitäisi mennä itsestään ohi parissa viikossa :) Jos tulee tulehduksen oireita niin sitten lääkäriin uudestaan.

Rambo on toipunut kastraatiosta tosi hyvin :) Äsken molemmat söivät masut täyteen ruokaa ja ovat nyt torkuilla :)

torstai 27. lokakuuta 2011

Pikku potilaat

Tänään Iines ja Rambo leikattiin ja samalla laitettiin tehosterokotukset. Kokonaisuudessaan se meni hyvin :)

Ensin eläinlääkäri tutki molemmat ja sen jälkeen antoi rauhoittavat piikit. Sain olla vielä siinä vaiheessa mukana ja aika nopeasti kisut nukahtivat :) Tämän jälkeen lähdin kotiin ja menin hakemaan kisut reilun tunnin kuluttua.

Kun menin heitä hakemaan, niin molemmat olivat umpiunessa vielä. Kotona molemmat nukkuivat vielä noin tunnin, kunnes Rambo alkoi ensimmäisenä liikehtimään ja heräsikin sitten. Aika tokkurassa poika oli ja hoiperteli hieman, mutta alkoi nukkumaan uudelleen. Iines nukkui pidempään, kun oli isompi leikkauskin, mutta heräili myös pari kertaa ja hoiperteli hiekkikselle. Iineksen haava on tosi siisti, pinta suljettiin liimalla. Iines on kyllä nyt alkanut nuolemaan haavaa aika tavalla ja olen yrittänyt väsätä sukkapukua, joka suojaisi haavaa. Vasta neljäs malli tuntuisi pysyvän päällä! Taidan kyllä huomenna hakea eläinlääkäriltä vielä kaulurin varaksi, kun vkoloppukin tulossa :) Onneksi ostin Cothivet-haavasuihketta jo etukäteen, niin sain sitä suihkutettua haavalle. Ei sekään kyllä kauaa Iinestä pidätellyt!

Molemmat ovat kuitenkin syöneet vähän ja käyneet pissalla sekä kävelykin sujuu jo ilman kaatumisia. Nyt vaan pitää seurata varsinkin Iineksen haavaa tarkasti, ettei pääse tulehtumaan. Kipulääkettäkin sain parin päivän annoksen mukaan :)

Eiköhän tämä tästä ala sujumaan! :)