tiistai 20. marraskuuta 2012
Uusi ilme
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Mikä onkaan se maailman paras hiekka?
Kyseessä oli siis Compact Care- mikrohiekka, jossa oli vauvatalkin tuoksu. Hiekka oli varsin hyvää ja ennenkaikkea kissat tykkäsivät siitä. Hajuja se piti ihan hyvin ja paakut olivat kiinteitä. Netistä lueskelin kokemuksia muista hiekoista ja sieltä nousikin muutama selvä enemmistön suosikki. Hiekkamerkkiä ei kannata ihan kevein perustein vaihtaa, koska kissat voivat pahimmillaan pantata laatikolle menemistä, jos hiekka ei miellytä. Olin siis aluksi aika varovainen ja ostin tuota samaa hiekkaa, kun se kerran kissoille kelpasi. Minullahan ei ollut tietoa, millaista hiekkaa pennut olivat käyttäneet synnyinkodissaan.
Viimein halusin kokeilla jotain muutakin merkkiä, mutta pysyä kuitenkin mikrohiekassa, joten ostin Golden Grey Odour- mikrohiekkaa. Tämä oli saanut netissä kehuja ja se oli hajustamaton, joten päätin ottaa sen kokeiluun. Hiekka oli hyvä ja tykkäsin myös tuosta tuoksuttomuudesta. Kissat hyväksyivät hiekan mukisematta, joten se oli hetken meillä käytössä. Tämä oli käytössä neljän pussillisen verran, koska jostain syystä halusin kokeilla muitakin :D
Seuraava hiekka on meillä vieläkin tällä hetkellä käytössä eli Golden Grey Master- mikrohiekka. Tämä on muuten sama kuin Odour, mutta tässä on vauvatalkin tuoksu ja seassa on hieman sinisiä silikaattirakeita, joiden pitäisi sitoa hajuja. Kissat tykkäsivät tästäkin, joten se on nyt jäänyt käyttöön pidemmäksi aikaa. Viimeaikoina olen kuitenkin huomannut, että hiekka alkaa jossain vaiheessa haista hieman tunkkaiselle. Luulen sen johtuvan tuosta vauvatalkin tuoksusta, joka vanhetessaan muuttuu hieman oudoksi.
Nyt olisi taas kova hiekan vaihtobuumi päällä :D Olen jo pitkään halunnut kokeilla monien hehkuttamaa Ever Clean- mikrohiekkaa. Aikaisemmin minua on pidätellyt lähinnä hiekan hieman korkeampi hinta verrattuna aikaisemmin käyttämiini hiekkoihin. Olen kuitenkin lukenut käyttäjäarvosteluja ja niissä on hehkutettu hiekan pitävän hajuja todella hyvin sekä paakkujen olevan todella tiiviitä. Haluaisin kokeilla tätä hiekkaa hajustamattomana. Muutenkin alan kallistua noiden hajustamattomien hiekkojen puolelle. Nyt siis pohdin sitä, että raaskinko ostaa kyseistä hiekkaa? :D Ostohimo olisi kyllä suuri!
Toinen hiekka mitä haluaisin kokeilla on Compact Care hajustamaton mikrohiekka. Silloin kun käytin Compact Care hiekkaa, valikoimissa ei ollut hajustamatonta vaihtoehtoa. Nyt se olisi kuitenkin saatavilla, joten sitä olisi mielenkiintoista kokeilla. Tämä on myös halvempaa kuin Ever Clean.. Vaikea päätös :D Luulen, että kissat tykkäävät molemmista, koska ovat hyväksyneet kaikki kokeilemani hiekat hyvin. Olen myös aikeissa ostaa toisen hiekkiksen, mikä myös auttaa asiaa :)
Onko kenelläkään kokemusta Ever Cleanista tai Compact Care hajustamattomasta hiekasta? Vanhaa hiekkaa on vielä yksi täysi säkki, joten sen jälkeen on pakko jotain ostaa :D Voi olla, että kokeilen ensin Ever Cleania, koska se on himottanut mua jo aika pitkään xD Näissä hiekkajutuissa kissat ovat tietenkin etusijalla, joten olisi kiva löytää joku kiva hiekkaa mitä voisi käyttää pidempään :)
lauantai 17. marraskuuta 2012
Sirutus
Tänään viimein sain aikaiseksi viedä kissat sirutettavaksi. Nyt oli hyvä syy aktivoitua, koska paikallisella löytöeläintalolla oli tänään kissojen rokotus- ja sirutuspäivä :) Siellä siis ilman ajanvarausta eläinlääkäri rokotti ja sirutti kissoja. Meillähän rokotukset laitettiin juuri kuntoon, joten otin pelkät sirut. Ja nehän oli tosi halvat! Pelkkä sirutus oli 20€/kissa :D Pelkkä rokotus olisi ollut 30€ ja rokotus + sirutus 45€! Eli todellakin kannatti käydä :) En ole kyllä varma mitä sirutus normaalisti maksaa, luulisin että useamman kympin kuitenkin.
Iines ja Rambo käyttäytyivät tosi hyvin eivätkä ees huomanneet sirunlaittoa :D Molemmat saivat kehuja värityksestään ja Rambon pitkäselkäisyys ja -häntäisyys herätti myös ihastusta :)
Siruthan on hyvä olla ihan muutenkin, mutta nyt meille avautuu mahdollisuus osallistua muihinkin, kuin kotikissanäyttelyihin (olemme siis menossa ekaan näyttelyyn Nummelaan 9.12.). Emännällä on hirveä näyttelykuume ja nyt viimeinkin järjestetään kotikissanäyttely! Jos kissat eivät ole ihan paniikissa, niin saatamme käydä isommissakin näytelmissä ensi vuoden puolella mutta aika näyttää :)
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Hankintoja, hankintoja
Kissat olivat heti ihan innoissaan uudesta kiipeilypaikasta. Varsinkin Iines tykkää riekkua eri kerrosten välillä :) Iines on myös valloittanut päällyspedin omaksi päiväunipaikakseen, jolloin veli saa tyytyä vanhan raapimispuun pussukkaan :D
Mikäs pönttö tää on? |
Tännehän pääsee sisälle! |
Häntä ojossa xD |
Iines näyttää pieneltä tynnyrin vierellä :D |
Rambo ihmettelee siskonsa puuhasteluja |
Olen pitkään etsinyt kissojen kuivaruualle peltipurkkia, jossa lukee "Cat food" tai "Kissanruoka". Tänään löysin Järvenpään Tarjoustalosta kyseisen purkin ja olihan se pakko ostaa :D Purkin mukana tuli myös metallinen kauha! Samaa sarjaa oli myös "Kissannamit"- purkki ja sekin lähti meikäläisen mukaan :) Aluksi olin kyllä ajatellut, että haluan isomman ruokapurkin, mutta päädyin kuitenkin tohon. Se olikin yllättävän tilava, koska siihen mahtui melkein täysinäinen 2,5kg Orijen- pussillinen! Ja jäi vielä tilaakin. Kätevää! Namipurkkiin ei ihan mahtunut kaikki meidän kisujen namit, mutta on se silti söpö purkki :)
Tekis mieli ostella vaikka mitä juttuja.. Aion kyllä vuoden vaihteessa (jos Zooplussalla olis vaikka alennusmyynti :D) ostaa Modkat- vessan. Valkosena tai mustana. Hinta vähän kyl kirpasee, mut olis kiva et kissoilla olis toinenki vessa. Ja tää toinen vessa tulis olkkariin, niin Modkat on kivannäkönen :) Olispa jo Joulu! xD