keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Rockyn kastraatioyritys

Tälle päivälle oli siis varattu aika Rockyn kastraatioon. Puolilta päivin saavuimme paikalle ja pääsimme eläinlääkärin pakeille. Hän alkoi tutkia Rockya ja varsinkin kiveksiä, jolloin kävi yllättäen ilmi, että toinen kives ei ole laskeutunut. Tai oikeastaan se on ollut laskeutuneena, mutta jossain vaiheessa vetäytynyt takaisin.. Että kiva kiva.. Kun käytin Rockya tehosterokotuksella, kivekset tutkittiin ja ne oli ok.. Tämä oli siis noin 2kk sitten. Lääkärin mukaan välillä nuorilla pennuilla kivekset vaeltelee ja tuntuu että ne ovat laskeutuneet, vaikka eivät olekaan. Koirilla piilokives on paljon yleisempää kuin kissoilla.

Lääkäri sanoi oikeastaan heti, että meille on varattu aika vaan normaaliin kastraatioon, joten tänään ei ehditä leikata. Tai olisi ehkä ehtinyt jossain välissä, mutta Rocky olisi pitänyt jättää koko päiväksi sinne odottamaan ja pääsisi kotiin vasta illalla.. Siispä päädyin varaamaan uuden ajan tammikuun loppuun, heti Lahden näyttelyn jälkeen.

Tuo lähestyvä näyttely myös vaikutti päätökseeni varata uusi aika, koska leikkausalueelta joudutaan ajamaan karvoja aika isolta alueelta.. Siis mahan puolelta. Lisäksi tähän isompaan haavaan tulee tikit ja saadaan kipulääkkeet kotiin ym. Kaikki tämä yhteensä kuulosti siltä, että parempi ottaa aikalisä ja varata uusi aika. Silloin voi olla varma, että henkilökunta on varautunut isompaan toimenpiteeseen.

Lahden näyttelyn lisäksi en ole vielä ilmoittautunut muihin näyttelyihin, joten heti sen jälkeen on varmasti hyvä mennä leikkaukseen. Seuraavat meitä kiinnostavat näytelmät ovat Salossa maaliskuun lopulla, joten Rockylle jää hyvin toipumisaikaa :) Lääkäri ei, enkä minäkään, osannut sanoa vaikuttaako karvojen ajelu vatsanpuolelta näyttelymenestykseen pentuluokassa.. Onko lukijoissa viisaampia? :) Lisäksi lääkäri sanoi, että kipulääkkeiden käyttö toimenpiteen jälkeen aiheuttaa karenssia näyttelyyn ainakin koirilla. Kissoista ei osannut sanoa varmasti. Sanoi, että koirilla tulee kai 1kk karenssia ennen kuin voi taas osallistua näyttelyyn.

Yhtä kaikki, tämänpäiväinen leikkaus jäi siis vain haaveeksi ja uusi yritys on 28.1. :) Rocky on onneksi onnellisen tietämätön omista kivesongelmistaan ja siitä aiheutuvista leikkausmuutoksista :)

12 kommenttia:

  1. No, huh! Mä en tiennytkään, että kissalla voi kivekset vaellella noin, meillä Mochan kivekset on tutkittu luonnollisesti ennen luovutusta, rokotus käynnillä ell ja näyttelyssä kuukausi sitten. Poitsu on kohta puolivuotias, mutta mietitään tuota kastrointia vielä tovi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rockylta on myös tutkittu ainakin ennen luovutusta ja rokotuksilla.. En ole varma katsoiko lääkäri näyttelyssä.. Näköjään tilanne voi muuttua kissan kasvaessa :)

      Poista
  2. Oho. En minäkään ole kuullut vaeltelevista perhekalleuksista. Toivottavasti saatte asiat kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinlääkäri sanoikin, että on melko harvinaista kissoilla.. Tietysti meidän kohdalle sattui :D Onneksi se ei ole mitään vakavaa, isompi leikkaus tietty harmittaa..

      Poista
  3. Kyllä tuota tapahtuu ja on yleisempää kuin kukaan luuleekaan :)

    Karvattomuus voi toki aiheuttaa ell tarkissa näyttelyssä ihmettelyä, joissain tapauksissa myös hylkäämisen, eikä kissaa jolla on tikit kannata tuoda näyttelyyn saatika jos haava on tuore, infektioriski on suuri.

    Yli 10 kk ikäisiltä kissoilta tulee löytyä molemmat laskeutuneet kivekset näyttelyssä, paitsi tietysti kastraateilta. Jos ell tarkissa ei noita kiveksiä löydy, ei kissa voi osallistua näyttelyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! :) Niin ajattelinkin, että vähintään ihmettelyä tulee :) Tietysti tikkien kanssa ei kannata mennä ettei tulehdu tai muuta.. Pitää katsoa ilmottaudutaanko sitten Saloon :)

      Poista
  4. Meillä on myös törmätty parilla kasvatilla puolikiveksiin, jotka liikkuvat ylös ja alas sekä ihan kokonaan kiveksettömään urokseen. Nämät ovat meillä menneet yhdessä suvussa.

    Joskus joku karvaton kohta voi mennä läpi näyttelyissä, jos sitä ei huomata mutta kyllä siitä sanktioita tulee jos sellaiset huomataan.. Joten hyvä päätös odottaa näyttelyiden jälkeen nimenomaan tuon infektioriskinkin takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ihan kiveksetön? Sepäs onkin erikoista! Olen kyllä nyt tyytyväinen päätökseeni siirtää leikkausta, saa sitten toipua rauhassa :)

      Poista
    2. No siis tarkoitin, että molemmat piilossa.. :D

      Poista
    3. Aaa.. Mä jo aattelin et jopas on outoa xD

      Poista
  5. Luulisi muutenkin, että puute masukarvoituksessa voi aina vaikuttaa, jos tuomari vertaa kahta saman tasoista kissaa. Mm. siitä syystä on ainakin yksi BIS Mintulla kotikissaluokasta, kun kotikissoilla on vaikea löytää hyviä syitä/eroja kissojen sijoittamiseen niin turkilla on väliä. Nuoret kissat onneksi nopeasti paranee nopeasti, mutta niiden karvojen kasvussa voi kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.. Pitää katsoa miten karvat alkaa kasvaa ja sitten päättää mihin näyttelyyn mennään seuraavaksi :)

      Poista