Näytetään tekstit, joissa on tunniste Söpöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Söpöt. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. helmikuuta 2016

Talviulkoilua

Tänään kokeilin haluavatko kissat valjastella, vaikka oli lunta ja pakkasta. Rocky oli ensimmäinen ja innokkaasti menossa ulos. Niin innokkaasti, ettei meinannut emäntä saada valjaita puettua :D Oven avatessani ensimmäisenä ulos syöksähtikin Rambo! Ja ilman valjaita! Onneksi Rambo hämääntyi kylmästä ilmasta ja sain sen kaapattua sisälle.

Niinpä Rocky pääsi viimein haistelemaan raikasta ulkoilmaa :) Jopa lumelle mentiin reippaasti haistelemaan. Myös Rambo liittyi seuraan valjaineen, mutta äkkiä oli päästävä takaisin sisään enkä ehtinyt edes kuvaa ottamaan :D Rockysta sentään sain muutaman. Iinestä en nyt ottanut valjastelemaan, koska Iines on kaikista pahin sisällevinkuja kylmällä.

Joko muilla uskaltaudutaan ulkoilemaan vai ulkoiletteko ympäri vuoden?

lauantai 13. helmikuuta 2016

Kohti kevättä

Päivä alkaa pidentyä ja kissatkin heräävät horroksestaan :D Plussakeleillä olen avannut keittiön ikkunaa ja heti on koko lauma kaulat pitkällä kevättä haistelemassa. Kunhan lumet sulaisivat niin päästäisiin ulkoilemaan tarhaan :) Tarhassahan ei ole kuin verkkokatto, joten se on nyt hyvin luminen ja märkä.

Näyttelyiden puolesta on myös hieman hiljaisempi kevät. Rockyn valmistuminen ylimpään titteliin poisti pakonomaisen sertien jahtaaminen tunteen :D Välillä tuntuu jopa hieman tyhjältä, kun ei tarvitse koko ajan suunnitella näyttelykalenteria ja ulkomaan sertien hakuja.

Osallistumme huhtikuussa Helsingissä järjestettävään Scandinavian Winner- näyttelyyn. Tuo näyttely on samantyylinen kuin WW-näyttely, joten ihan kaikki kissat eivät voi osallistua. Aikuisella kissalla pitää olla vähintään IC/IP titteli tai värin paras/tuomarin paras tulos 13kk ennen kyseistä näyttelyä. Pennuilta vaadittiin myös värin paras tai tuomarin paras tulos 13 kk ennen kyseistä näyttelyä. Ihan hauska osallistua vähän erilaiseen näyttelyyn välillä :)

Kovasti myös pentukuume nostaa päätään! Tyttöbirma olisi tilauksessa ;D Ja näyttelytasoinen.. Mutta katsotaan nyt jos jossain vaiheessa tälläinen tyttö jostain putkahtaisi!

tiistai 18. elokuuta 2015

Tarhailijat

Nyt kun meillä on kertynyt muutaman viikon verran kokemusta uudesta tarhasta, voimme kertoa niistä myös täällä blogissa. Rocky on odotetusti innokkain ja rohkein tarhailija. Poika olisi tarhassa vaikka kuinka kauan. Iines on toiseksi innokkain, mutta arempi kuin Rocky. Välillä on pakko päästä sisälle, jos on liikaa kovia ääniä. Rambo taas on joukon arin. Rambo kyllä tykkää tarhasta ja kiipeilee usein ylähyllyllä, mutta jo naapurin tupakalle tulo voi olla välillä liikaa. Myös valjailla, Rambo oli arin naapurin äänille. Huvittavaa kyllä, naapurin kovaääninen moottoripyörä ei hetkauta ollenkaan :) En ole Ramboa väkisin tarhaan ottanut, jos on selvästi jäänyt taaemmalle eikä tunge ovesta ulos. Tälläkin hetkellä vain Rocky ja Iines ovat tarhassa, kun Rambo halusi jäädä sisälle :)

Olen saanut nyt ideoita tarhan sisustuksen parantamiseen, jotka toteutetaan kyllä vasta ensi keväänä. Ainakin yksi hylly olisi tarkoitus tehdä lisää. Lisäksi ajattelin kasvattaa ruukussa ohraa tai vastaavaa kissoille syötäväksi. Sisällä mullat on pitkin lattioita, mutta tarhassa se ei niin haittaa :) Saas nähdä millaiseksi tarhan sisustus muovautuu. Kuvia on tullut otettua melko paljon, joten tässä muutamia :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Synttäriviikko

Emänmän työkiireiden ja kesäflunssan vuoksi blogi on ollut aika hiljainen. Myös kissaklaanin synttärit on jäänyt julkaisematta, joten ne julkaistaan nyt samassa postauksessa :)

Iines ja Rambo täyttivät jo neljä vuotta 4.7. Äkkiä se aika menee, vaikka eihän nuo vielä mitään senioreita ole :D Kuitenkin Rockyyn verrattuna, kaksikko on aikuismaisempi :)
Rockyn synttärit olivat perjantaina eli 10.7. Ikää on nyt 2 vuotta. Tämän toisen vuoden aikana Rocky on selvästi muuttunut enemmän sylikussaksi ja mammanpojaksi :) Myös päivittäiset rutiinit ovat paremmin selvillä. Rocky on myös melko omapäinen ja määkyy tasan niin kauan, että emäntä nousee sohvalta ja tulee antamaan ruoka :D Rambo taas ensin yrittää vaatia uutta, mutta tyytyy sitten syömään vanhojen ruokuen jämiä.

Kunhan tämä flunssa helpottaa, niin postaan meidän kissatarhan rakennussuunnitelmaa. Nyt heinäkuussa se olisi vihdoin tarkoitus saada pystyyn :)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kauhukakara

Onkohan syy keväässä vai teiniangstissa, kun Rockylla on herännyt kiinnostus kaikkeen kiellettyyn tekemiseen?! Joka päivä saa olla kieltämässä, milloin johtojen syömistä, milloin verhojen "otsalaudan" raapimisesta! Meinaa emännällä mennä hermo huonoonkuntoon aika ajoin :D Lisäksi Iinestä on pakko kiusata ja siinä saakin pitää tavaroistaan kiinni, kun tämä kaksikko viilettää ympäri kämppää :D Elättelin jo toiveita, että Rocky olisi hieman aikuistunut. Se täyttää kesällä 2v, että eihän se nyt mikään ikäloppu vielä ole :D Olen myös kuullu, että nämä "punapäät" olisivat muita kissoja tempperamenttisempia.. Onko muilla kokemusta asiasta :D

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ulkoilukausi avattu

Aurinkoisen sään kunniaksi päätin tänään avata kissojen ulkoilukauden. Eikun valjaat niskaan ja menoksi! Heti kun takaovi saatiin auki, niin Rocky jo syöksyi viivana pihalle :D Rambo tuli hieman hillitymmin ja Iinestä sai vähän houkutella. Rocky säntäili heti ympäri pientä pihaa ja haisteli joka paikan. Rambo nautti auringon paisteesta ja Iines vinkui oven luona haluten äkkiä sisälle :D Muutaman minuutin päästä Iines ja Rambo menivät sisälle. Rocky ulkoili vielä hetken ja emäntä yritti pysyä perässä kameran kanssa :D Muutama kuvakin saatiin otettua. Oli mukava huomata, että Rocky ei yhtään aristellut ulkoilua, vaan syöksähteli ympäri pihaa innoissaan :) Pitänee ottaa uusiksi vaikka loppu viikosta.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu on ohi

Joulu on vietetty ja se meni meidän klaanilla ihan rauhaisasti kotona. Aattona kissat saivat herkkua eli possusuikaleita päiväruuaksi. Olemme aina ostaneet kissoille jotain joululahjaksi ja niin myös tänä vuonna :) Tilasin Zooplussalta raapimislaudan. Lauta on kokonaan pahvia ja siinä tuli mukana kissanminttua, mitä voi hieroa lautaan. Lauta oli heti suuri hitti! Rocky jopa otti torkut laudan päällä :D

Lisäksi ostin muutaman lelun kissoille, mutta sen kummempia lahjoja ei hankittu :) Kissat, Rocky etunenässä, olivat hyvin innokkaina avustamassa kinkun paistossa :D Rocky ei olisi millään halunnut päästää kinkkua uuniin! Raakanahan liha on parhaimmillaan :D Toki joulukinkku oli suolattua ja ei siksi sovi kissoille, mutta possusuikaleet hieman lievittivät mielipahaa :)

Itse sain joululahjaksi uuden kissakirjan, Riitta Tuluston kirjoittaman Kissan kanssa. Siinä on tunnettujen suomalaisten lyhyitä kertomuksia omista kissoista ja niiden tavoista. Ihan hauskaa luettavaa, vaikka monilla näyttää olevan edelleen se käsitys, että kissan on päästävä vapaasti ulkoilemaan myös kaupungissa.. Usein sai lukea, että kissa oli kadonnut tai jäänyt auton alle ja tilalle ostettiin uusi :( Mutta kaiken kaikkiaan kirjan kissatarinat ovat ihan lämminhenkisiä :)

Minulla oli ajatuksena kokeilla joulukuusta tänä jouluna, mutta se sitten jäi.. Ensi vuonna haluan sen kyllä virittää. Siitä tulee ihan erilailla joulun tunnelmaa :) Katsotaan sitten mitä kissat siihen sanovat :D

maanantai 24. marraskuuta 2014

TUROK Turku 22.11.14

Tällä kertaa käytiin pyörähtämässä yhden päivän ajan Turussa :) Matka on melko pitkä (2h suuntaansa), joten molempina päivinä en sinne jaksanut ajaa.. Turkuun halusin kuitenkin mennä, koska se on Rockyn kasvattajan "kotinäyttely". Paikalla olikin useampi Canth's kissa :) Rockyn veli Santtu (Canth's Xander) ja siskopuoli Kismet (Canth's Kismet) olivat paikalla. Lisäksi muutama muu tuttu. Naapurihäkissä oli ihanat herrat Solttu (Canth's Soldier of Love) ja Elmeri (Dosis Elmer).

Rockyn käytös oli paljon rauhallisempaa, kuin vielä muutama kuukausi sitten. Omassa häkissä viihdytään ilman suurempaa meteliä ja tuomarinpöydällä ollaan myös melko hissukseen :) Ehkä pahin teiniangsti alkaa mennä ohi :D

Tuomarina meillä oli Sirpa Lindelöf, joka oli jälleen uusi tuttavuus meille. Oli kiva vaihteeksi saada suomea puhuva tuomari :) Rocky sai paljon kehuja, ainoastaan korvat voisivat olla hieman pienemmät. Santtu-veli oli vuorossa Rockyn jälkeen. Lopuksi vielä poikia verrattiin keskenään kumpi pääsee tp-valintaan. Santtu veti pidemmän korren pidemmällä turkilla ja hieman pienemmillä korvilla :) Loppujen lopuksi Santtu pääsi paneeliin ja sai jopa yhden äänen vaikka vastassa oli tuore WW-voittaja valkoinen norski! Hyvä Santtu! Lisäksi Santtu valmistui Premieriksi! Rocky siis sai sertinsä ja on taas askeleen lähempänä seuraavaa titteliä :)

Päivä oli kiva ja ostoksiakin tuli tehtyä :) Tänä vuonna meitä ei enää näyttelyissä tapaa. Seuraava kerta on tammikuussa Lahdessa :)

maanantai 17. marraskuuta 2014

Lintubongarit

Syksyn kääntyessä talveksi, lintujen talviruokinta tulee taas ajankohtaiseksi :) Isäntä virittikin meidän takapihalle lintulaudan, joka on ollut lintujen ahkerassa käytössä. Tästä on ollut tietysti iloa myös kissoille :D Aamupäivällä kissat ovat hyvinkin tarkkaavaisina seuraamassa lintuja. Satunnaisesti myös orava tulee apajille ja sekös kissoihin pistää vipinää :D Myös isommat linnut, kuten harakat ja käpytikka, saavat kissoissa säksätystä aikaan :)

Innokkain bongari on ehdottomasti Rocky. Kun sen viereen menee lintuja ihmettelemään, alkaa kauhea marina ja säksätys :D Ihan kuin kertoisi minulle bongauksistaan :D Muutaman kuvankin olen saanut bongaajista napattua :)

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ympyrähaaste

Tai ei tämä nyt varsinaisesti haaste ole, mutta jonkin sorttinen nettivillitys kuitenkin. Nimittäin Nyt-liite kertoi, että usein kissat hakeutuvat tarkasti rajatulle alueelle esim. ympyrän keskelle. Monet ovatkin tätä jo omilla kissoillaan kokeilleet ja pitihän tämäkin klaani testata :)

Tein lattialle viltistä ympyrän ja tässä tulokset: Yllättäen vain yksi kissoista meni ympyrään! Se kuka ympyrään meni ei oikeastaan yllättänyt. Ainut testin läpäissyt oli Rambo :) Rambo tykkää muutenkin makoilla pahvilaatikoissa ja vilttien alla pesissä, joten en yllättynyt tuloksesta. Olisin kuitenkin odottanut myös Rockyn menevän ympyrään, mutta herra tyytyi vaan makoilemaan ympyrän ulkopuolella :D Iines ei myöskään mennyt ympyrään, ainoastaan käveli kerran sen yli :D Kuvat ovat illalla otettuja, joten laatu ei ole paras, mutta en ehtinyt kunnon kameraa virittämään :D