sunnuntai 16. helmikuuta 2014

SUROK Lahti 25.-26.1.2014

Vihdoinkin sain aikaiseksi kirjoittaa tuosta Lahden näyttelyreissusta :) Kuvia arvostelutilanteista en valitettavasti saa nyt tähän postaukseen, koska läppäri ei suostu yhteistyöhön :/ Kuvat ovat siis kännykällä otettuja.

Mutta nyt itse tapahtumiin :) Lauantaina pääsimme näyttelypaikalle kahdeksan aikoihin juuri ennen suurempaa ruuhkaa. Mukana oli siskoni, joka toimi hyvänä kantojuhtana ja kameranaisena :D Näyttelypaikkana oli siis Lahden messuhalli. Puitteet olivat kyllä todella hyvät :) Eläinlääkärin tarkastuksessa kävi hassusti, kun lääkäri tietysti huomasin Rockylta puuttuvan kiveksen. Itsekin ensin säikähdin ettei päästäkään osallistumaan, mutta kun mainitsin, että ollaan pentuluokassa niin päästiin läpi :D Vasta yli 10kk ikäisenä tuosta olisi haittaa. Silloin pitää olla joko leikattu tai molemmat kivekset laskeutuneena. Vaikka nythän Rocky on jo leikattu :)

Oma häkkipaikka löytyi helposti hyvän häkkikartan avulla. Näyttely oli eurotyylinen eli häkkin takaseinälle ei saanut laittaa verhoja, koska yleisö kiersi ns. ulkokehällä ja me näytteilleasettajat olimme sisäkehällä. Tämä näyttelytyyli on mielestäni tosi kiva, kun yleisö ei kierrä samassa ahtaassa välikössä missä me olemme :)

Rockyn tuomarina lauantaina oli Kirkkonummelta jo tuttu Marjatta Koskenkangas. Hänellä oli myös tuomarioppilas Islannista. Tiesin, että Marjatta tykkäsi Rockysta viimeksi, joten olin luottavaisena ettei ainakaan murskatuomiota tulisi :) Jännitystä lisäsi se, että Rockyn veli Santtu oli myös kisaamassa :) Veljekset ovat samanvärisiä, joten samalla tuomarilla oltiin. Myös Rockyn sisko Selma oli mukana, mutta ruskeatabbyna eri tuomarilla. Selma oli niin siro prinsessa ♥

Viimein tuli meidän vuoro. Rocky oli veljeksistä ensimmäisenä. Tuomari tykkäsi kovasti ja viimeksi moititut pitkät jalat eivät enää haitanneet, kun selkä oli myös kasvanut pituutta :) Pitkä häntä sai myös kehuja. Turkki oli hyvin pesty ja turkin laatu oli hyvä :) Ainoastaan korvat saivat moitetta, koska ovat melko isot ja pään päällä vielä. Toivottavasti kasvun myötä korvat suhteutuisivat paremmin pään kokoon :) Rocky myös käyttäytyi todella hyvin tuomarin luona. Veljen arvostelun aikana pidin Rockya koko ajan sylissä ja se oli todella nätisti. Uteliaana katseli näyttelytouhuja :) Lopuksi vielä verrattiin Rockya ja Santtua keskenään, jotta sijoitus selviäisi. Värin parasta ei valittu, koska oli vain kaksi osallistujaa.. Värin parhaaseen tarvitaan vähintään kolme kissaa. Tämä loppuvertailu kestikin TODELLA kauan. Tuomari ja tuomarioppilas pyörivät ja hyörivät edestakaisin kissojen välillä, mutta päätöstä ei meinannu tulla millään. Rockyssa hyvää oli yleinen parempi kehittyneisyys ja turkin laatu oli myös aikuisempi. Silmien väri oli myös aavistuksen parempi. Santulla taas naamioväri oli selvästi tummempi. Turkki Santulla oli vielä melko pentumainen (kissa leikattu jo marraskuussa), mutta ei siitäkään oikeen voi rokottaa kun pentuluokassa ollaan :D Loppuarvostelu kesti varmaa yli 15 min. Lopulta Santun omistajalla tuli kiire viedä Selma-sisko näytille toiselle tuomarille, joten siskoni otti lennossa Santun esitettäväksi kesken kaiken :D Tämä ehkä herätti tuomarin ja päätös tuli aika nopeasti. Ja Santtuhan se sitten kuitenkin voitti. Rockylle siis tuloksena EX2. Heti päätöksen jälkeen tuomari kuitenkin sanoin, että olisi se voinut mennä toisinkin päin :D Tämä tietysti harmitti, kun voitto oli taas niin lähellä.. Luultavasti voitto ratkesi loppujen lopuksi tuohon naamioväritykseen, joka Santulla oli selvästi tummenpi. Liekö leikkaus vaikuttanut tähän.

Santtu ja sisko Selma pääsivät molemmat TP- valintaan, mutta putosivat pois melko nopeasti. Hieno suoritus silti :) Rockyn suoritukseen olin myös todella tyytyväinen :) Poika oli niin hienosti koko päivän ja välillä tuli omasta häkistä syliin istumaan ja ihmettelemään :) Olen aina ihmetellyt, miten muut pystyvät pitämmän kissoja sylissä vaikka joka puolella vilistää ihmisiä ja kissoja! Nyt kuitenkin pystyin siihen itse :D

Loppupäivä meni kojuja kierrellessä ja syömässäkin käytiin messuhallin ruokalassa. Kojuista mukaan tarttui jo blogissa mainittu Sturdi-häkki :) Kotona olin siinä kuuden pintaan, joten melko pitkä päivä.

Sunnuntaina oli helppo mennä näyttelypaikalle, koska lääkärin tarkastusta ei tarvinnut ja häkkiverhot oli saanut jättää paikalleen :) Niinpä marssittiin suoraan omalle häkille ja kissa sisään :) Tällä kertaa mukana hovikuvaajana oli ystäväni Katja. Harmi vaan, kun järkkärillä otettuja kuvia en saanut tähän postaukseen :/

Sunnuntaina Rockylla oli tuomarina norjalainen Cristin Lutken. Vähän jännitti uudelle tuomarille viedä. Jos vaikka lyttää Rockyn ihan kokonaan. Tällä kertaa Rocky oli ainut punatabby, joten ykkössija oli taattu :D Rocky oli tuomarinsa ihan viimeinen kissa, joten aika kauan sai odotella meidän vuoroa. Tuomari tykkäsi Rockysta paljon. Turkki oli super ja vartalon mittasuhteet hyvät :) Korvien koko oli tuomaria kovasti häiritsevä tekijä ja hymyssä suin ehdotti korvien lyhentämistä puolella :D Muilta osin Rocky sai vain positiivista palautetta :) Oli kuulemma todella lupaava nuori mies ♥ Rocky siis sai kuin saikin viimein tulokseksi EX1 ja kutsun TP-valintaan :) Tosi hieno homma! Olin ihan fiiliksissä :D Koska Rocky oli viimeinen arvosteltava niin TP-valinnat alkoivat melkein heti perään. Jäimme siis odottelemaan pentujen vuoroa. Rocky oli koko odotusajan mulla sylissä ja hienosti tarkkaili muita ihmisiä ja kissoja :) Pian olikin pentujen vuoro. Rockya vastassa oli todella söpö norjalainen metsäkissa. Ikää varmasti noin 4kk. Näitä kahta tuomari sitten vertasi ja voittaja olisi tuomarin paras pentu. Aika nopeasti päätös tuli ja Rocky voitti!! Toinen pentu oli vielä niin pieni. Rocky sai vielä kutsun paneeliin, jossa valitaan kategorian parhaat kissat!

Olin aivan ymmälläni tästä menestyksestä! Uskomatonta! Rockyn tulos oli siis EX1 TP+NOM! Paneelista en odottanut menestystä eikä Rocky saanutkaan yhtään ääniä. Se kuitenkin käyttäytyi todella hyvin :) Paneelissahan assistentit esittävät kissat, joten jouduin vain katselemaan yleisöstä. Palkinnoksi saimme kaksi hienoa ruusuketta :) Oli siis varsin onnistunut viikonloppu Lahdessa.

Seuraava näyttely on maaliskuun lopulla Salossa ja siitä kaksi viikkoa eteenpäin olemme Turussa. Olen lisännyt blogiin uuden näyttelyt-välilehden, jossa näkyy Rockyn näyttelytuloksia ja myös tulevia näyttelyitä :) Tämän pitkän selostuksen lopuksi vielä muutama kuva :)

10 kommenttia:

  1. Oikein komealta nuorukaiselta Rocky näyttääkin!

    VastaaPoista
  2. Onnea upeasta menestyksestä! Joko palkintovitriini on olemassa näille kaikille ruusukkeille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri naureskeltiin yks päivä, että mihin nää ruusukkeet kohta mahtuu :D No tuskin niitä nyt niin paljon tulee.. Vielä mahtuu vitriiniin, mutta ei sinne paljoa mahdu :)

      Poista
  3. Onnittelut Rockylle hienosta menestyksestä!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ensimmäisestä TP:stä!!! :D Se on hieno tunne ja kokemus kaikinpuolin! Kun oma kissani oli ekan kerran TP.. mulle tuli itku.. :)

    VastaaPoista