sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Synttäriviikko

Emänmän työkiireiden ja kesäflunssan vuoksi blogi on ollut aika hiljainen. Myös kissaklaanin synttärit on jäänyt julkaisematta, joten ne julkaistaan nyt samassa postauksessa :)

Iines ja Rambo täyttivät jo neljä vuotta 4.7. Äkkiä se aika menee, vaikka eihän nuo vielä mitään senioreita ole :D Kuitenkin Rockyyn verrattuna, kaksikko on aikuismaisempi :)
Rockyn synttärit olivat perjantaina eli 10.7. Ikää on nyt 2 vuotta. Tämän toisen vuoden aikana Rocky on selvästi muuttunut enemmän sylikussaksi ja mammanpojaksi :) Myös päivittäiset rutiinit ovat paremmin selvillä. Rocky on myös melko omapäinen ja määkyy tasan niin kauan, että emäntä nousee sohvalta ja tulee antamaan ruoka :D Rambo taas ensin yrittää vaatia uutta, mutta tyytyy sitten syömään vanhojen ruokuen jämiä.

Kunhan tämä flunssa helpottaa, niin postaan meidän kissatarhan rakennussuunnitelmaa. Nyt heinäkuussa se olisi vihdoin tarkoitus saada pystyyn :)

5 kommenttia:

  1. Onnea sinne kolmikolle! Teillä onkin synttärit kaikki yhdessä kasassa!

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea onnea vaan. Ja ihmiselle parantumisterkkuja!

    VastaaPoista
  3. Onnea suloisuuksille! ♥ Monilla näyttää olevan tänä vuonna 4-v't, meillä oli Haikulla huhtikuussa ja syksystä on Rakulla. :D

    VastaaPoista
  4. Kolmikko kiittää onnitteluista ❤

    VastaaPoista