lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kissatarhan rakentaminen osa 1

Tänään päästiin vihdoin ja viimein rakentamaan tarhaa! Emännällä alkoi sopivasti kesäloma, joten rarhan rakentamiseen on nyt hyvin aikaa. Puut ostettiin eilen ja tänään ohjelmassa oli puiden pätkiminen oikeaan mittaan sekä puiden käsittely pohjustusaineella. Aluksi oli tarkoitus käyttää kyllästettyä puuta, mutta päädyimme kuitenkin ostamaan puun raakana ja käsittelemään sen itse.

Puun pohjustukseen käytettiin Tikkurilan Valtti-pohjustetta. Tuo Valtti on todella ohutta ja väritöntä, joten se on helppo sivellä puun pintaan. Kuivumisaika on vuorokausi. Huomenna päästään maalaamaan ja ylihuomenna olisi tarkoitus kasata ainakin runko. Tänäänkin saatiin useampi tunti kulumaan näissä hommissa. Osa puista täytyi hioa, koska ne oli niin tikkuisia. Onneksi meitä oli kaksi tekijää, niin toinen hioi ja toinen pohjusti puita :) Tarhasta ei tule mikään kovin iso, mutta eiköhän se meidän klaanille riitä. Kokoa tarhalle tulee 2,4x1,4m ja korkeutta tulee 2m.

Päivittelen tänne blogiin tarhan rakentamisen eri vaiheita :) Jos tästä meidän väkertelystä olisi jollekin vaikka apua omaa tarhaa suunnitellessa. Itsekin olen jo monta vuotta ihastellut muista blogeista upeita tarhoja. Viikon sisään nähdään minkälainen tästä meidän rakennelmasta tulee.

4 kommenttia: