sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Rambon lääkärireissu

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä heräsin kissan oksentamisääneen ja menin tietty heti katsomaan, kuka kissoista oksentaa. Se oli Rambo. Oksennus oli nestenäista ja vaaleanruskeaa. Vähän ajan päästä kuului taas oksennus ja Rambo oksensi jälleen. Yhteensä Rambo oksensi viisi kertaa. Aamulla viimeisen oksennuksen jälkeen piti alkaa miettimään voinko lähteä töihin vai pitääkö lähteä lääkäriin.

Rambon vointi meni aika nopeasti huonommaksi eikä se enää jaksanut muuta kuin maata olohuoneen matolla. Siispä soitin töihin ja eläinlääkäriin, josta saimme onneksi ajan jo aamupäivälle :) Vielä piti hälyttää sisko meille kuskiksi. Juotin Rambolle vettä ruiskulla muutamia millejä, mutta se siirtyi lempipesään nukkumaan, joten annoin sen levätä rauhassa.

Lopulta oli aika lähteä lääkäriin. Siellä jouduimme hieman odottamaan vuoroamme, mutta melko pian pääsimme lääkärin puheille. Rambo oli niin väsynyt, ettei vastustellut ollenkaan tutkimuksia ja lämmönmittaamista. Tämän jälkeen Rambo sai rauhotuspiikin ja siille laitettiin tippa, otettiin verikokeet ja röntgen. Lääkäri halusi varmistua, ettei suolessa ole mitään viesrasesinettä. Onneksi ei ollut. Ekana valmistuneista labrakokeista selvisi, että jonkinlainen tulehdus oli päällä ja verihiutalearvo oli myös hieman matala. Rambo jäi vastaanotolle nesteytykseen pariksi tunniksi, jolloin sai suoneen myös antibioottia, kortisonia ja pahoinvointilääkettä. Siskon kanssa lähdimme tyhjin käsin meille odottelemaan, että Rambon saisi hakea pois.

Kun soitto sitten tuli, lähdimme kuulemaan viimeiset tulokset ja hakemaan pojan kotiin :) Loput labrakokeet oli valmistuneet ja niissä oli maksa-arvot myös koholla. Kunnollista syytä lääkäri ei osannut sanoa tähän.. Saimme mukaan myös antibioottikuurin sekä pahoinvointilääkettä pariksi päiväksi. Lisäksi ostin vähän toipilasruokaa sekä suolistovaivoihin tarkoitettua märkäruokaa.

Kun pääsimme kotiin Rambo tuli heti kopasta ulos, mutta oli vielä hieman tokkurainen. Melko pian ruokakin jo maistui ja laitoin hieman toipilasruokaa esille. Se meni kaikki :) En kuitenkaan uskaltanut isoja määriä antaa kerralla ettei ala heti oksentaa.

Ilta meni ihan hyvin ja Rambo söi useaan kertaan pienen määrän ruokaa eikä oksenteluakaan ollut :) Seuraavana aamuna Rambo oli jo oma itsensä ja leikki Rockyn kanssa aika vauhdikkaasti. Lääkäri sanoi, että olisi hyvä kontrolloida noi maksa-arvot muutaman kuukauden päästä. Olin kyllä todella onnellinen, että kissoilla on vakuutukset, koska tässäkin tapauksessa sain vähän yli puolet loppusummasta vakuutusyhtiöltä takaisin! Ja meidän klinikalla on Tapiolan suorakorvaus palvelu, niin sain korvaksen heti! Ihanaa! :) Toivotaan nyt, että maksa-arvot pysyisivät jatkossa normaaleina!

6 kommenttia:

  1. Pelottavaa. Onneksi selvisitte säikähdyksellä. Toivottavasti maksa-arvot pysyttelevät normaalissa sitten tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Rambo on ollut ihan entisensä, mutta noi maksa-arvot vähä huolestuttaa..

      Poista
  2. Ihana Rocky kun pitää seuraa potilaalle <3
    Pitkä paastohan aiheuttaa kissalle helposti maksaongelmia, voisiko kyse olla vain siitä? En lähde arvailemaan, mutta tuli vain mieleen.
    Toipumista Rambolle ja toivotaan että maksa-arvot ovat kontrollissa normaalit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi alempi kuva on otettu aamulla ku Rambo vaa makas matolla eikä jaksanu oikee mitää. Kyl varmaa se paastoki on vaikuttanu vaik kyl se jotai söi illalla.. Toivotaan nyt et kontrollissa arvot olis paremmat :)

      Poista
  3. Pelottavia nuo yhtäkkiset kunnon romahtamiset. Onneksi Rambo parani myös nopeasti. Toivottavasti maksa-arvoissakin oli vain tilapäinen heitto. Mindyllä niin kävi kreatiniinin kanssa, oli seuraavalla kerralla normaalit arvot, kun aiemmin varoiteltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ainaki Rambon vointi on ihan hyvä :) Pitää vain roivoa et maksa-arvot tosiaan olis ollu vaa tilapäisesti koholla tulehduksesta johtuen..

      Poista