tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kissatarhan rakentaminen osa 4

Noniin näyttelyviikonlopusta selvitty ja päästy taas tarhan kimppuun. Runko on siis nyt kasassa ja lattialaudat paikallaan. Myös kaikki verkotukset on saatu tehtyä. Lisäksi tänään saatiin pari hyllyn paikkaa katsottua. Hyllyt on ihan käsiteltyä lautaa ja ne on päällystetty tummanharmaalla terassimatolla. Ajattelin, että kissoilla on vähän pehmosempi makoilla hyllyn päällä kun se on päällystetty. Lisäksi siitä saa paremman otteen, jos hyppää tasolta toiselle.

Huomenna saadaan loput hyllyt ja muu sisustus paikalleen. Sitten kissat pääsevätkin vihdoin ja viimein tutustumaan uuteen tarhaansa :) Lattiaan mietin ensin mattoa laudan päälle, mutta se jää nyt kuitenkin paljaaksi. Ovi tehtiin sisäänpäin aukeavaksi ja siihen laitettiin kaksi salpaa, joilla ovi pysyy lukossa. Huomenna sitten näette tarhan ihan valmiina ellei sää tee tepposia :)

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä tosi hyvältä, valmiista tarhasta ja sen ylpeistä käyttäjistä kuvia odotellessa!! :)

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää, aina vaan paranee!

    VastaaPoista