lauantai 28. huhtikuuta 2012

Iineksen silmävaivat

Aikaisemmin kirjoittelinkin Iineksen silmän harmaudesta ja sameudesta. No pari viikkoa sitten,  (en ole jaksanut kirjottaa blogiin) :D Iineksen silmä oli taas harmaa ja tyttö piti sitä osittain kiinni. Soitto eläinlääkärille ja pääsimme samana päivänä (13. ja perjantai) ylimääräisinä vastaanotolle. Iines antoi hyvin tutkia silmää valolla ja mitata silmänpaineen. Tietysti ensin laitettiin puudutustippoja. Silmänpaine oli kipeässä silmässä alhaisempi kuin terveessä.. Ekalla kerralla saatiin pelkkiä antibioottitippoja, mutta nyt saatiin suun kautta tablettiantibiootti 10 pv ja kortisonitipat yhteensä n. 5vko.. Aluksi tippoja laitettiin 3 kertaa päivässä kaksi viikkoa ja sitten asteittain vähennetään kolme viikkoa.

Aluksi lääkitseminen oli melko työlästä, mutta ahkeran palkitsemisen johdosta Iines suostui koko ajan paremmin ottamaan lääkkeensä. Meillä homma toimi näin: Tabletin annossa kissa lattialla jalkojeni välissä kun olen puoliksi polvillani. Olen oikea kätinen, joten vasemmalla kädellä avattiin suuta ja oikealla työnnettiin tabletti mahdollisimman syvälle nieluun. Varsinkin aluksi Iines usein sai syljettyä tabletin pois, mutta sinnikkäästi tungin sitä aina vaan uudelleen ja odotin, että nielasee. Tämän jälkeen kissa edelleen jalkojen välissä ja päästä hyvin kiinni, jolloin pidän oikeassa kädellä tippapulloa ja tiputan tipat silmään. Sitten heti palkitseminen muutamalla raksulla :)

Päivä päivältä tämä sujui paremmin ja silmä parani hyvin :) Tällä hetkellä silmässä ei ole enää sameutta/harmautta eikä punoitusta. Koko antibioottikuurin ajan annoin Iinekselle maitohappobakteereita, ettei tulisi ripulia ja se tehosikin hyvin :) Käytössämme oli Aptus Tehobakt Pet -jauhe, jota sekotettiin ruokaan. Hyvin maistui ruoka tuosta huolimatta :)

Nyt tilanne siis näyttää ihan hyvältä. Eläinlääkäri epäili sitä mahdollisesti sarveiskalvon tulehdukseksi, mutta sanoi myös virustaudin olevan mahdollinen. Suun kautta antibiootti saatiin varalle, jos olisikin jokin yleisinfektio. Ota tuosta nyt sitten selvää :D Toivottavasti silmä pysyisi nyt kunnossa noiden järeämpien lääkkeiden ansiosta :)




6 kommenttia:

  1. Toivotaan ettei tule takaiskuja vaan neidin silmät säteilisivät entisen kaltaisina.

    VastaaPoista
  2. Voi Iines-parkaa! Toivottavasti vaivasta on nyt päästy lopullisesti :)

    VastaaPoista
  3. Heei, eihän se nyt voi noin mennä, että kissa vain pysyy paikoillaan ja alunperinkin suuhun yritetty lääke myös menee sinne. Tosi hyvin hoidettu ilman ylimääräisiä juoksukierroksia ja mössöksi menneitä pillereitä. Toivottavasti ei tarvitse uutta kierrosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yllättävän hyvin meni kyllä noi lääkitykset :) Kyllä Iines yritti varsinkin alku päivinä päästä irti ku ei halunnu pilleriä, mut sit se alko sujumaa paremmin ku en vaa päästäny sitä lähtemää :D

      Poista