tiistai 9. lokakuuta 2012

Temppukoululaiset

Muutama viikko sitten ostin kirjan nimeltä: Kissan aktivointi. Meidän kauhukaksikolla on energiaa vaikka muille jakaa, joten mikäs sen parempaa, kun suunnata sitä energiaa hauskaan toimintaan :) Ensin tietysti emäntä luki kirjan tarkasti läpi, jonka jälkeen piti ostaa vielä naksutin, jonka avulla temppuja opetellaan. Ostin sellaisen naksuttimen, jossa on samassa teleskooppivarrellinen kosketuskeppi. Silloin kun en opeta kosketuskepillä, käännän sen pään kämmenen sisään ja käytän pelkkää naksutinta. Tämä siksi, ettei kissat näe kepin päätä koko ajan.

Kirja on helppolukuinen ja sisällöltään tuhtipaketti tietoa kissan koulutuksesta. Aluksi on yleistä asiaa kissan aktivoinnista, koulutuksesta ja aktivoinnin hyödyistä arkipäivässä. Näiden jälkeen keskityttiin naksuttimen ehdollistamiseen ja erilaisten temppujen opetteluun. Temput on kivasti merkitty tähdillä vaikeusasteen mukaan. Kirjassa on myös ihania kuvia ja jokainen temppu on kuvattu kuvasarjana, josta on helppo opetella se :)


Alunperin ajattelin, että Iines olisi enemmän tähän toimintaan sopiva kissa, mutta loppujen lopuksi molemmat olivat todella kiinnostuneita naksuttelusta :) Aluksi piti ehdollistaa kissat naksuttimen ääneen, jotta ne tietäisivät naksautuksen tarkoittavan palkintoa (siis namia). Otin yhden kissan kerrallaan käsittelyyn ja nopeasti kisut oppivatkin naksautuksen tarkoituksen. Toisena päivänä kokeilin kosketuskeppiä. Opetin kissat koskettamaan kuonolla kepin päässä olevaan palloon. Kissat oppivat jälleen tosi nopeasti, vaikka en montaa minuuttia harjoitellut etteivät väsy liikaa näin alussa. Oli hauskaa, kun aluksi keppiä piti kokeilla tassulla, mutta nopeasti jättivät tassut alas ja koskivat vain kuonolla :) Mun tähtioppilaat <3

Pikku hiljaa tässä opetellaan uusia temppuja ja kerrataan vanhoja. Myös emännällä on hauskaa, kun kissat nauttii temppujen oppimisesta (ja nameista :D). Kirjottelen myöhemmin meidän temppukoululaisten edistymisestä :)

Elina Väyrysen blogi: Temppukissat


4 kommenttia:

  1. Hyvä juttu energiselle nuorisolle! Odottelen innolla näkeväni Iineksen ja Rambon kissojen Talentissa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkistä. Tiedän, kenelle ostan kirjan joululahjaksi. Meidän kissat tosin ajattelevat, että tuo "emäntä" pitäisi aktivoida jotenkin : D

    VastaaPoista
  3. Meille on tulossa seuraavan Zooplussan paketin kanssa naksutin ja ideana olisi ainakin Ellin kanssa puuhastella temppuja. Luuletko että iman tota kirjaa pääsee etenemään yhtään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luulen, että pystyy ilman kirjaaki. Ainaki sitä naksuttimeen ehdollistamista ja sit temppujaki. Kirjassa on aika laajavalikoima temppuja, jos ideat loppuu :)

      Poista