sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kaverikolmikko

Huomasin juuri, että lähiaikoina blogin päätähtenä on ollut lähinnä Rocky! Iines ja Rambo ovat jääneet huomaamatta sivummalle. Tämä tietysti selittyy osaltaan sillä, että Rocky on uusin tulokas ja pennun kasvusta ja laumaan sopeutumisesta on ollut luonnollista kirjoittaa :) Lisäksi näyttelyharrastuksen aloittamisesta oli pakko kirjoittaa ;D

Iineksen ja Rambon elo on ollut melko entisenlaista, vaikkakin Rockyn tulo laumaan oli aluksi järkytys :) Nykyään kolmikko on hyvää pataa keskenään ja tänäänkin seinät ryskyivät, kun klaani ravasi ympäri kämppää :D

Rocky ja Iines ovat lähentyneet ehkä enemmän kuin Rocky ja Rambo. Usein Rocky esimerkiksi kömpii kesken unien Iineksen kanssa samaan pesään, vaikka olisi aluksi nukkunut omassa paikassa :) Iines myös tykkää pestä Rockya :) Rambosta Rocky on taas saanut hyvän painikaverin. Nyt kun Rocky on jo kasvanut ihan kivasti, se pystyy painimaan tasaväkisemmin. Rambo on aina ollut yksinnukkuja, mutta välillä pojat saattavat nukkua lattialla lähekkäin :)

Rambo on myös innostunut syömään raakaa lihaa Rockyn innostamana :) Iines on aina syönyt lihaa jonkin verran. Luonteeltaan Rambo on herkkä tarkkailija, joka kuitenkin innostuu uusista leluista ja pelailee niillä mielellään. Kuitenkin Rambo myös luopuu omasta lelusta helposti, Rocky tai Iines varastaa sen. Rambo pyörii mielellään omien ihmisten jaloissa ja puskee kovasti :) Vieraita kohtaan ollaan aluksi epäileväisiä ja tarkkaillaan kauempaa ennen kuin uskalletaan tulla tekemään tuttavuutta.

Iines on aina ollut porukan pomo. Tämä temperamenttinen neiti tietää mitä tahtoo ja pitää siitä kovaa meteliä niin kauan, että viesti menee perille :D Iines on kooltaan kohta lauman pienin ja joutuu jo nyt usein tahtomattaan poikien kiusaamaksi. Iines osaa kyllä puolustautua ja menee yleensä "turvaan" tv-tason hyllylle, johon varsinkin Rambon on hankala päästä. Sisarusten välillä on aina aikaajoin pientä kahnausta, mutta ne ovat ohimeneviä :)

Rocky on osoittautunut todella rohkeaksi pennuksi. Se haastoi painissa jo alkuaikoina pelottomasti  monta kiloa painavamman Rambon :D Rocky myös puolustaa lelujaan, millä on leikkimässä ja usein varastaa myös muilta. Jopa Iines usein antaa periksi nuoremmalle :D Saas nähdä mitä tuosta pojasta vielä tulee :)

Kuvat ovat tänään aamupäivä otettuja :)

2 kommenttia: